lauantai 29. kesäkuuta 2013

Keskiaikaiset markkinat

Päätin tänään töiden jälkeen piipahtaa Keskiaikaisilla markkinoilla. Näin pari päivää sitten bussin ikkunasta kiinnostavan mainoksen hevosturnajaisista. Ehdin töistä juuri sopivasti näytösajoista myöhempään (näytökset ovat klo 15 ja 17). Hevosturnajaiset oli maksullinen tapahtuma muuten ilmaisilla markkinoilla. Kannatti kyllä käydä, sillä kokemus oli hauska ja erilainen. Taas pitää todeta, että pitäisi enemmän hyödyntää kaupungin kulttuuritarjontaa. Kotikaupungissakin on vaikka mitä mukavaa tekemistä varsinkin näin kesällä! Huomenna on vielä aikaa mennä Turun Vanhalle Suurtorille nauttimaan keskiaikaisesta tunnelmasta. :)





perjantai 28. kesäkuuta 2013

Pixie cut

Olen vähän miettinyt, miksi en leikkaisi hiuksiani lyhyiksi, kerran pidän niitä aina kiinni. Haluaisin toki pitkät paksut hiukset, mutta sellaisia en saa ilman pidennyksiä. Niitä taas en halua, sillä ne rasittaisivat luultavasti liikaa muutenkin hauraita hiuksiani. Hiukseni kasvavat vaan aika hitaasti eli lyhyeksi pätkäistyt hiukset pysyisivät niin jonkin aikaa, joten operaatio vaatii rohkeutta. Löytyyköhän multa sitä?

Alla olevat naiset näyttävät kauniilta lyhyissä hiuksissa. Kallistuisin varmasti tuollaiseen malliin, jossa otsatukka on pitkähkö (à la Anne Hathaway ja Michelle Williams), jottei tule liian hiukseton olo. Pelkään vaan, että näyttäisin pikkupojalta pixie cutissa, jaiks. Tai näin rillipäänä liian nörtiltä, hih. Toisaalta edestäpäin ei lookkini paljon muuttuisi, koska mullahan on vähän samantapainen otsis jo nyt ja loput hiukset tosiaan kiinni lähes aina. Pitäisikö siis antaa mennä ja leikata hiukset lyhyiksi?

kuvat: people.com (Frazer Harrison/Getty; Steve Gravitz/WireImage)

kuva: people.com (Ian West/Press Association Images/Abaca; Bruce Glikas/FilmMagic)

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus kuvina

Juhannukseni meni samoissa merkeissä kuin monella muullakin suomalaisella: mökillä ruoasta ja luonnonrauhasta nauttien. Nyt ollaankin palattu takaisin arkeen, mutta pidempi vapaa mökillä piristi kummasti!








torstai 20. kesäkuuta 2013

Tärkeimmät meikkituotteet

Tärkeimmät meikkituotteet vaihtelevat varmasti henkilöittäin, mutta tässä tulevat ne minulle kaikista tärkeimmät ellei jopa välttämättömimmät. Sellaiset tuotteet, joita käytän, kun en halua varsinaisesti meikata, mutten halua kulkea täysin meikittäkään.


Yllättäen (?) tuotteet ovat oikeastaan kaikki ihoon keskittyneitä. Vaikka pidän todella paljon (tummista) silmämeikeistä, niin vapaapäivinä en käytä oikeastaan ikinä silmämeikkiä, en edes ripsiväriä. Osittain siksi, että silmämeikki tekee kasvoista huomattavasti juhlavammat ja vapaalla haluan kulkea rennosti, osittain nopeuttaakseni kasvojen pesua illalla. :)


Kasvojeni iho on välillä vähän kirjava, joten peiteaine on ehdoton. Pidän Cliniquen ja The Body Shopin tuotteista. Meikkivoidetta en varsinkaan kuumalla ilmalla välttämättä jaksa laittaa (vapaa-ajalla siis, töihin laitan sitä aina!). Näytän ilman poskipunaa tai aurinkopuuteria harmaalta, joten jompaa kumpaa laitan oikeastaan aina. Cliniquen puuteri on yksi kaikkien aikojen suosikkituotteistani. Sen pitäisi paitsi pitää iho kiillottomana, niin myös rauhoittaa ihoa. Mulla toimii todella hyvin. Yhden silmämeikkituotteen otin tälle välttämättömyyslistalleni. Nimittäin vaalean kajalin. Se piristää ilmetta mukavasti olematta liian ilmeinen. Tai taitaa myös kulmakarvageeli olla silmämeikkituote? Mulla on tummat kulmat, joten en vapaalla laita kuin tuota geeliä kulmiini, enkä sitäkään aina.

Jos näistä pitää valita vielä ne kaikista tärkeimmät tuotteet, niin tässähän ne:


Peiteaine, huulikiilto (puuttuu itse asiassa muista kuvista) ja poskipuna. Voisin sanoa, että noita kolmea käytän joka ikinen päivä. Niiden avulla saa kasvoista heti raikkaammat (ellei omaa jo valmiiksi ihanaa ihoa). Näitä tuotteita löytyy joka hintaluokassa hyviä.

Kuvista jäi muuten puuttumaan yksi erittäin tärkeä kapistus. Ripsentaivuttimet! Ehkä se kaikista nopein ja helpoin tapa piristää ilmettä. Jos en tee kasvoilleni mitään muuta, niin ripset taivutan silti aina. :)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Päivän asu avec Milo

Eipä mitään superihmeellistä tässä asussa, mutta kaksi mieluista uutuutta kuitenkin. Laukku ja Hennesin nahkasandaalit. Sandaalit ja nilkkabuutsit ovat muuten mun lempikenkiä. Kuolailen aina uusien perään. Koetan toki hillitä itseäni, järjetön ei saa olla! Sandaalikausi ei ole erityisen pitkä Suomessa, joten nyt siitä pitää ottaa kaikki ilo irti! :)





tiistai 18. kesäkuuta 2013

DVF Milo Mini Quilted Bag


Milo Mini on siis synttärilahjani. En ollut katsellut laukkuja etukäteen vaan menin liikkeeseen ja valitsin siellä mieluisen laukun. Laukku on mielestäni sopivan käytännöllinen arkeen, mutta sopii myös iltaan. Olkahihna on tarpeellinen, jos kädet pitää saada vapaiksi. Laukun mukana tuli myös pikkuhihna, jota voi käyttää vaikka iltajuhlissa. Materiaali on ihanan pehmeää nahkaa. Pitääköhän suojata laukku jollain suihkeella...?



Taskujakin löytyy yllättävän hyvin pikkulaukusta. Etutaskuun on helppo sujauttaa kännykkä, laukun sisällä on vetoketjutasku ja pikkutasku, takanakin on vielä yksi tasku, jonne olen laittanut mm. muistilappuja/ostoslistan. Eihän laukkuun nyt kovin suurta tavaramäärää mahdu, mutta kaikki tarpeellisimmat kuitenkin. Jättilompakkoni ei mahdu laukkuun, mutta pienempi rahapussini menee sinne kevyesti. Ihastuttava laukku eli olen tyytyväinen hankintaani! :)


Tätä laukkua tullaan varmasti näkemään asukuvissa! :)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Synttärilahja

Viime viikolla oli syntymäpäiväni. Päivä meni osittain Brysselissä, osittain matkatessa takaisin Suomeen. Oikein hyvä päivä. Synttärijuhlat (tai muuten vaan kesäjuhlat) koetan ehtiä pitää tässä muutaman viikon sisään. Täytin muuten 28 vuotta eli tuommoinen ihan kiva ikä, joka ei aiheuta kriisejäkään, heh. :)

Brysselistä halusin ostaa paremman laukun synttärilahjaksi siskoni avustuksella. Ajatuksena oli hankkia laukku Marc Jacobsilta, mutta haluamaani laukkua ei enää valmisteta (?!), joten päädyin ostoksille Diane von Furstenbergin myymälään. Pidän merkistä paljon! Eikä seikka jäänyt huomaamatta myyjältä, jonka kanssa oli hauska rupatella. Minkälaiseen laukkuun päädyin? No, näette sen huomenna, koska en tänään ehtinyt ottaa laukusta kunnon kuvia! :)



DvF:n liike Brysselissä löytyy osoitteesta: 11 Rue Du Grand Cerf 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Brussels in pictures

Bryssel ei ole ehkä Euroopan kaunein tai siistein kaupunki, mutta persoonallinen paikka kuitenkin. Sieltä löytyy viihtyisiä paikkoja: historiallinen keskusta, puistoja kävelylenkkejä varten ja terasseja hetkiä varten, kun haluaa leputtaa jalkoja ja kenties nauttia kylmää juomaa. Ostosmahdollisuudet ovat myös hyvät. Ja Bryssel on ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki, jos on haluaa tutustua tarkemmin Euroopan unioniin. :)








lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ripsivärien aatelia


Olen tainnut löytää uuden suosikkiripsivärin! Ostin lentokentältä YSL:n Mascara volume effet faux cils baby doll -ripsarin mustana. Lopputulos on mielestäni riittävän näyttävä ja kestävä, mutta parasta on ripsivärin koostumus, joka on juuri sopiva eli ei liian litku (sellaisilla ei saa tarpeeksi voluumia), mutta ei liian kuivaakaan (ne varisevat). Ripsivärin levittäminen on hyvän koostumuksen takia helppoa. Olen käyttänyt viimeksi L'Oréalin Telescopic -ripsiväriä. Silläkin saa näyttävät ripset, mutta harjan ja massan koostumuksen takia levitys on aika hankalaa. YSL:n Baby dollissa on hyvä muoviharja, joka erottelee ripset ja tuo tuuheutta ja pituutta. Plussaa hyvästä tuoksusta!


En tiedä, saako kuvista käsitystä ripsiväristä, mutta mielestäni sillä saa oikein kivat ripset! :)


Ripseni sojottavat (kuten hiukseni ja kulmakarvanikin!) sinne tänne, mutta siihen ei ole ripsarilla vaikutusta, heh.


torstai 13. kesäkuuta 2013

Medio rockerita (päivän asu)

Tänään kun purin matkalaukun ja kävin ruokakaupassa hakemassa täytettä jääkaappiin, valitsin varsin rennot vaatteet. Ehkä jopa astetta "rokimmat" kuin tavallisesti, hih. Päälle vetäsin Brysselistä ostamani topin ja jalkaan niin ikään uudet kengät. Molemmat viime hetken löytöjä kävelyltä ennen lentokentälle menoa. Kenkäkaupassa yrittivät jopa saada mua ottamaan laatikon kengille, koska ilman sitä ei kenkiä saa vaihtaa. Eivät tainneet ymmärtää, että olin oikeasti menossa suoraan lentokentälle eli vaihto ei tule kysymykseen muutenkaan, heh. ;) Onneksi kengät tuntuvat hyviltä jalassa!

Vastavaloon ei kannata kuvata!

Käsikorut / Lindex

Kengät / Sacha

Hihaton / New Look
p.s. Tunnistaako joku, minkä laulun sanoituksesta otsikko on peräisin? ;)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Terveiset Brysselistä!

Huomenna on viimeinen lomapäivä Brysselissä. Onneksi lento on vasta illalla, joten ehdin kierrellä vielä päivällä kaupungilla! Aika on mennyt, kuten lomalla usein, liiankin nopeasti, hih. Sunnuntaina kiertelin ystäväni kanssa koko päivän keskustassa ja sen ulkopuolellakin, eilen siskoni kävi täällä piipahtamassa ja tänään sain ystävällisistä italialaisista lounasseuraa. :)



Palaillaan paremmin, kun pääsen kotiin! Mukavaa viikonjatkoa kaikille! :)

torstai 6. kesäkuuta 2013

Matkakosmetiikkaa

Olen vähän jo miettinyt, mitä otan tulevalle Brysselin reissulle mukaan. Tänään mulla on vapaapäivä, muuten olen ennen matkaa töissä eli nyt on hyvä hetki varmistaa, että kaikki tarvittavat tuotteet on hankittu ja vaatteet pyykätty. Kosmetiikan osalta tilanne on hyvin hallussa. Sain lehtitilauksesta kiitoksena Favoran matkakokoisia tuotteita (kerrankin hyödyllinen tilaajalahja!). Niiden lisäksi mulla oli jemmassa mm. matkakokoinen shampoo ja hoitoaine eli kosmetiikkatuotteet eivät vie paljon tilaa. Näihin en tosin laske meikkejä, hih. Meikkipussin sisältöä tulee siis vielä karsia! :)


Yllä olevat sain hyvin mahdutettua pieneen toilettilaukkuun. Puuttuuko jotain? ;) Paitsi hammasharja ja -tahna... Vaikkei ehkä uskoisi, niin pakon edessä olen hyvä pakkaaja ja pärjään pienelläkin tavaramäärällä. Tosin useimmiten pakkoa ei ole ja raahaan mukanani kaikkea turhaa! :)


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesätahtia

Blogi päivittyy kesävauhdilla, koska nautin tällä hetkellä lämpimistä päivistä parhaani mukaan! Mulla on ollut oikeastaan lomafiilis jo pari päivää. Viime perjantaina oli kevään viimeinen tentti, ja kesällä on "vain" töitä tiedossa (tosin päätin saada gradun hyvään alkuun ennen syksyä, mutta mitä pienistä, hih). Tänään sattui olemaan vielä vapaapäivä, joten kipitin lähirannalle nauttimaan auringosta. Muutama muukin oli saapunut paikalle! Vaikka rannalla oli paljon ihmisiä, mua jopa huvitti, miten hiljaista siellä oli. Ei musiikkia, ei kovaäänistä keskustelua, vain kevyttä puheensorinaa ja lasten ääniä. Mun puolesta olisi saanut olla vähän enemmänkin elämää, hihi (=lähinnä sitä musiikkia, vaikka ymmärrän, että lähialueita on hyvä suojella melusaasteelta!). ;)


Suojakerroin 30 saattoi olla pientä liioittelua, mutta mulla ei ole muuta. Paitsi tuo Pizbuin SK10. Se on tosin monta vuotta vanha purkki, joten uskalsin laittaa sitä vain jalkoihin. Pitäisi ostaa SK15 Suomen kesään, uskon sen riittävän iholleni. (Niin, olihan mulla omaa musiikkia mukana!)

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Ylppäriasu

Sankari en tokikaan ollut minä (omista kirjoituksista on aikaa jo 9 vuotta!), vaan tänä keväänä juhlittiin pikkuserkkuni saavutuksia. Menin juhliin suoraan töistä, suoritin vain pikaisen vaatteidenvaihdon työpaikan takahuoneessa. Aurinkoinen ja lämmin ilma suosi ainakin täällä Lounais-Suomessa tuoreita ylioppilaita. Mukaan ottamani jakku joutuikin samantien laukkuun, sen verran kuuma tuli maljaa kilistellessä ulkosalla.


Asuksi valikoitui kiireessä Zaran luottomekko ja saman merkin valkoinen jakku sekä kaappista löytyneet vanhat korkkarit. Ainoat, jotka sopivat asuun. (Syy mennä kenkäostoksille!) Simppeli asu, mutta enpä juuri muita harrastakaan. ;) En pidä kovin tiukoista mekoista, tässäkin pidän tuosta hiukan a-linjaisesta helmasta.



Onnittelut vielä tuoreille ylioppilaille ja vastavalmistuneille! :=)