torstai 2. toukokuuta 2013

Kosmetiikkahankintoja


Ruusujen tuoksu on hurmaava! Olen viime kesästä lähtien hullaantunut melkein kaikesta, mikä tuoksuu ruusulle. Olen kaivannut mietoa alkoholitonta kasvovettä ja mielellään vielä suihkutettavaa. Kotimainen Frantsilan Ruusu kukkaisvesi (kasvoille ja vartalolle) on siis juuri sitä, mitä etsin. Plussaa vielä siitä, että tuote on luomua. Käsirasva on loppumaisillaan, joten sitä oli välttämätöntä ostaa. Päätin teeman mukaisesti napata Laveran ruusuntuoksuisen version. :)


Toinen hankintani on L'Oréalin Nude Magique CC Cream (Anti-redness). Olin menossa hankkimaan kehuttua Lumenen CC-voidetta, mutta harmittavasti sen sävyt eivät sovi mulle. Light on liian vaalea, deep-sävy liian tumma ja medium liian punapohjainen mun iholle. Onneksi vertasin sitä tutun meikkivoiteen sävyyn, sillä sävy olisi saanut kasvoni aivan liian punertaviksi. Hö! Siinä hyllyjen välissä kierrellessä katse osui tuohon L'Oréalin versioon. Sen sävy on kellertävä ja sopii iholleni hyvin. Valitsin vihertävän Anti-redness -version, sillä ihoni ongelma on sävyn epätasaisuus eli kasvoissani on kohtia, jotka punoittavat. Voiteen lopputulos on mattainen (ei kuitenkaan puuterinen) ja kevyt. Silti se vaikuttaa peittävän epätasaisuuksia hyvin. Toivottavasti olen siihen tyytyväinen myös pidemmän käytön jälkeen. En osaa vielä sanoa, kestääkö tuote kasvoilla koko pitkän päivän. Kevääksi / kesäksi uskoisin tuon olevan varsin toimiva tuote.

Alla olevassa kuvassa yritin demonstroida L'Oréalin BB/CC-voiteissa olevaa Smart Pigment Capsules -ominaisuutta. Ostamani tuote on siis vihreää tuubista ulos tullessa, mutta muuttuu kasvoille levitettäessä ns. normaalin väriseksi. Tiedän, etteivät kaikki pidä tuosta ominaisuudesta, mutta tässä se vaikuttaisi toimivan ihan hyvin.


Oletteko te päässeet jo BB-voiteista CC-voiteisiin vai ovatko molemmat tuntemattomia tuotteita? :)

edit. Taitaa tuo uusi CC-voide olla kuitenkin aavistuksen liian tumma vielä talven jäljiltä. Pitää odotella aurinkoa ja päivetystä...

4 kommenttia:

  1. Hih, mäkin jouduin tänään antamaan periksi ja kävin hakemassa sen Lumenen CC:n :) Vaalein vaikutti kerrankin tarpeeksi vaalealta mulle (mistään BB:stä ei vielä ole löytynyt, vaikka L'orealin vaalein onkin lähellä oikeaa), mutta en vielä ole ehtinyt testaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on kyllä hehkutettu niin paljon, että vaikea on vastustaa! :) Se vaalein sävy oli oikeasti vaalea (niin ei ole todellakaan aina). Moni varmasti pitää sävystä. Kerro sitten sun kokemuksia! Mielellläni kuulen, vaikka sävyt eivät oikein natsanneetkaan mulle.
      Leppoisaa viinkonloppua! :)

      Poista
  2. vitsi tää sun blogis on kyl aivan ihana <3 tykästyin tähän heti kun tänne tulin! :)

    fashionsituation.blogspot.com <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle kaunotar ihanasta kommentistasi! :)

      Hauskaa viikonloppua!

      Poista

Ilahdutit kommentillasi! Kiitos!