sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kosteutta iholle

Yleensä ihoni ei ole kovin herkkä tai kuiva, mutta välillä niinkin käy. Tällä kertaa syyllisenä oli flunssa, joka sai kasvoni ihoni punoittamaan ja kuivumaan (nenän ihosta puhumattakaan!).



Yksi viime aikojen parhaista kosmetiikkalöydöistä on Ahava Essential Day Moisturizer -kasvovoide normaalille ja kuivalle iholle. Mielestäni tämä on huippuvoide sekaiholle, sillä se kosteuttaa hyvin, mutta ei ole missään nimessä liian rasvainen. Ainakin oma ihoni imee voiteen hetkessä itseensä! Olen käyttänyt rasvaa nyt kuukauden päivät ja minusta se on parantanut ihon kuntoa muutenkin. Rasvan alle olen joinakin päivinä laittanut La Roche-Posayn seerumia couperosaiholle.

Tehohoitona olen käyttänyt Lumenen Rauhoittavaa kosteusnaamiota. Ihan ok tuote, jota on miellyttävä käyttää. Silti haluaisin jonkun muun kosteuttavan naamion tuon tilalle. Vinkkejä? ;) Naamion olen jättänyt yöksi, vähän vain pyyhkäissyt paperilla ylimääräitä tuotetta pois ennen nukkumaanmenoa.

Joskus tuntuu, että huulikiillot ja huulipunat kuivattavat huulia, mutta huulirasvat eivät anna väriä. Silloin luottotuotteeni on Korresin sävyttävä huulirasva. Se tuoksuu muuten ihanalle! Tuote kosteuttaa hyvin ja antaa kauniin sävyn (eri "makuja" saatavilla, omani on quince). Ei tosin kestä kovin pitkään huulilla, mutta sekään ei haittaa, sillä tätä rasvaa lisäilee mielellään! :)


Tämä iltakukkuja suuntaa pian nukkumaan, sillä ensi viikko on armotonta tenttiin lukua ja huomenna pitää aloittaa aikasin, koska viikonloppuna ei juuri tullut opiskeltua. :)

4 kommenttia:

  1. Mä oon tykännyt Clarinsin naamiosta (http://www.clarins.fr/Multi-Hydratante-Masque-Creme-Anti-Soif-Special-peaux-deshydratees/C010202010,fr_FR,pd.html?start=1) ostin joltain 3+1/hullari/alennuspäiviltä viime syksynä. Erinomainen mun pintakuivalle sekaiholle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu, kuulostaa hyvälle! Clarinsilla on hyviä tuotteita, joten toi pitää tsekata! :)

      Poista
  2. Ahava, my love (ahava on muuten hepreaksi rakkaus)!

    VastaaPoista

Ilahdutit kommentillasi! Kiitos!